
Helmikeijun ensimmäinen pentue
Ensimmäisten pentujemme syntymä ja kasvaminen on ollut antoisaa, kaikkinen iloineen ja suruineen. Hetkeäkään en vaihtaisi pois. Olen ollut todella onnekas saadessani tukea ja neuvoa kokeneilta kasvattajilta, suuri kiitos heille, sekä tietenkin kaikille ystävilleni! Kaikkein vaikeinta on minulle ollut luopuminen pennuista heidän kasvettuaan. Tästä moni minua varoitti, eikä turhaan! Pentujen uudet kodit ovat olleet ihania, heitä rakastetaan ja heistä pidetään oikeasti hyvää huolta ja saan usein heiltä terveisiä. Luopumisen tuska onkin vaihtunut iloksi; pentu on uudelle omistajalleen yhtä rakas kuinn omat kissani ovat minulle :) Parempaa en voisi toivoa!
Pentujen emo on FI*Uniklubin Perfect Pearl eli Tiitiäinen
Pentujen isä on S*Hallongläntans Qornelius Qualicum eli Herra Q
Meillä on ennestään Herra Qn jälkeläinen kissalassamme, nimittäin FI*Kesälän Kastehelmi eli Emmi. Uroksen vallintaan vaikutti juuri Emmin kauneus, ihanuus, upea luonne. Oli etuoikeus ja kunnia saada juuri Herra Q ensimmäisten pentujemme isäksi. Tähän kun yhdistimme emon, Tiitiäisen upean luonteen ja kauneuden uskon että saimme juuri sitä mitä halusimme; kauniita, terveitä ja hyväluonteisia ragdolleja <3 Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin Helmikeijun kissalan tarinaa!
Kissalaamme syntyi 10.5.2014 kuusi ihanaa pentua. Viisi tyttöä ja yksi poika. Nimissä olemme pitäytyneet Helmissä! Esimerkiksi Black Pearl on maailman suurin helmi :) Heidän kehitystään on ollut ihanaa seurata. Esimerkiksi värityksen kehittyminen on ollut kiehtovaa, ja sehän jatkuu vielä pitkään :)
****************************************************************************************
Tämä pieni suloinen neiti on Helmikeijun Tahitian Pearl eli Pessi. Väritykseltään hän on rag n 21, ruskeatabbynaamio colourpoint. Luonteeltaan hän on oikein suloinen ja on valloittanut perheemme sydämet. Hän jäi kotiin!
Tahitian Pearl 3viikkoa
.
Tahitian Pearl 5viikkoa
Tahitian Pearl 12viikkoa
***************************************************************************************
Pentueen ainoa poika on Helmikeijun Black Pearl eli Jack. Hän on oikein komea poika, väritykseltään rag d 21 eli punanaamiotabby colourpoint. Hänkin jäi perheeseemme, poikani Nikon omaksi kissaksi.
Black Pearl 3viikkoa
Black Pearl 5vkoa
Black Pearl 12viikkoa
***************************************************************************************
Tässä on aivan ihastuttava pikkuneiti, Helmikeijun South Sea Pearl. Hän on väritykseltään rag f eli ruskeakilpikonnanaamio colourpoint. Hän on löytänyt oman rakastavan kotinsa <3
South Sea Pearl 3viikkoa
South Sea Pearl 5vkoa
South Sea Pearl 12viikkoa
************************************************************************'***************
Helmikeijun Koshi Pearl on aina valmis syliteltäväksi ja hemmoteltavaksi. Väritykseltään hän on rag a 21 eli sinitabbynaamio colourpoint. Perheemme ensimmäisellä ragdolilla, Kesälän Kastehelmellä on samanlainen kuvio ja väritys! Tämä pentu on jo hurmannut oman tulevan emäntänsä :) ja muuttanut uuteen kotiin <3
Koshi Pearl eli Maisa 3viikkoa
Koshi Pearl eli Maisa 5viikkoa
Koshi Pearl eli Maisa 10viikkoa
**************************************************************************************
Tässä on Helmikeijun Mabe Pearl. Tämän suloisen tytön väritys on rag g, eli sinikilpikonnanaamio colourpoint. Hän on oikein seurallinen, aina valmis hellittäväksi ja syliteltäväksi kun kurkistaa pentukoppaan! Mabe on erittäin rauhallinen ja haluaisi nukkua aina kainalossa. Tämän neidin kanssa voi todella nauttia seurasta :) Hän on löytänyt ihanan kodin ja oman rakkaan emännän <3
Mabe Pearl 3viikkoa
Mabe Pearl 5viikkoa
Mabe Pearl 12viikkoa
**************************************************************************************
Helmikeijun Akoya Pearl on tomera pikku neiti. Hän on rag f 21 eli ruskeakilpikonnatabbynnaamio colourpoint. Luonteeltaan hän on leikkisä ja seurallinen. Hän tulee toimeen kaikkien kanssa ja on erittäin seurallinen. Hän hurmasi paitsi kauniilla ulkonäöllään niin myös luonteellaan meidät ja olimme yhtä mieltä; hän oli jäätävä kissalamme rakastetuksi jäseneksi <3
Akoya Pearl 3viikkoa
Akoya Pearl 5viikkoa
Akoya Pearl 10viikkoa